Akkuteollisuus on Suomelle suuri mahdollisuus, jota ei kannata hukata!

Kun tasan vuosi sitten pidimme Akkuteollisuus ry:n perustamiskokouksen, minulla ei ollut aavistustakaan, minkälainen menestys yhdistyksen ensimmäinen vuosi tulisi olemaan. Toki olin ollut jo jonkin aikaa mukana akkualan erilaisissa yhteistyöryhmissä ja tehnyt paljon töitä alan yritysten kanssa, joten alan kiinnostavuus ja oman edunvalvonnan tärkeys oli selvää.

Jo perustamiskokous sai kiitettävästi julkisuutta – olimmehan alan yritysten ensimmäinen edunvalvontajärjestö maailmassa, ja tämä jos mikä kertoo alan merkityksestä Suomessa! Vuoden aikana olen saanut paljon kutsuja tulla kertomaan alan näkymistä kotimaisilla ja kansainvälisillä foorumeilla ja kutsuja tulla mukaan erilaisiin yhteistyöryhmiin ja hankkeisiin. Kaikki nämä vievät yritysten asiaa hienosti eteenpäin ja vaikuttavat positiivisesti toimintaympäristöön.

Vuosi 2024 on alkanut yhtä kiireisenä kuin edellinenkin. Paljon on käynnistymässä erilaisia yhteistyöhankkeita, ja valmistelussa on alan kannalta tärkeitä strategioita, kuten mineraalistrategia ja talouspoliittinen strategia. EU:sta tulee uutta suomalaisten yritysten kannalta myönteistä lainsäädäntöä, ja merkityksemme Euroopassa kasvaa. Nämä mahdollisuudet pitää ymmärtää hyödyntää!

Alan tulevat investoinnit ovat merkittäviä ja niiden saamista Suomeen tulee kaikin voimin edistää. Tässä on iso merkitys esimerkiksi rahoituksen saamisella ja valtiontukipolitiikalla. Emme voi katsoa vierestä, kun muut maat tukevat investointeja avokätisesti, ja investoinnit valuvat muualle. Meidän tulee rakentaa vahva arvoketju Suomeen, jotta saamme myös taloudellisen hyödyn maksimaalisesti kotimaahan.

Kuluneeseen ensimmäiseen vuoteen on sisältynyt paljon hienoja tapaamisia ja yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kiitän tästä kaikkia teitä, ja toivon että yhteistyömme jatkuu jatkossakin yhtä monipuolisena.